maanantai 29. heinäkuuta 2013

MUSE

Lauantai kului Hesassa kierrellessä, ei kyllä tullu ostettua mitään. Jalat väsyneinä käveltiin viiden jälkeen Olympiastadionille. Poikaystävä tosiaan hankki meille liput Museen, kun lupaili vähän, että jos saa kesäksi töitä niin mennään ja saihan se. Lippujen hinta (66€) kuitenkin vähän aikaa epäilytti, muttta päätettiin silti, että mennään :D

Ja kyllä kannatti. Oli ihan mahtava keikka! Rahan sataminen, noi lieskat, jotka lämmitti ihan hyvin, vaikka korkeella olikin, jättimäinen hehkulamppu, sekä ennen keikkaa ja keikan aikana nähty robotti, josta mulla ei valitettavasti ole kunnollsita kuvaa :/  Muutenkin kuvat on vähän huonoja, koska otin ne kännykällä.






Jäi metristä kiinni, ettei tullut meiän kohdalle

Suosittelen kyllä lämpimästi Musen keikkaa! Ja aion mennä kyllä itekin heti kun he Suomeen taas tulevat! 

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hyi syksy

Bannerin pitäis nyt olla järkevämmän kokoinen.

Ulkona tuulee ja on muutenkin ihan syksyinen ilma. Mikä tarkottaa aina koulun alkua. Ei huvita. Ei kiinnosta. ei niin yhtään. Mitä vanhemmaks tulee sitä lyhyemmältä kesä tuntuu. Muistan kuinka ala-asteella vähän yli pari kuukautta kesälomaa tuntu melkein puolelta vuodelta. Argh. No, ehkä tuleva Musen keikka piristää :D
Nää ilmat takasin <3



En sitten ostanutkaan sitä villatakkia minkä viimeksi mainitsin, mutta ostin kuitenkin kympillä vaaleanharmaan löysähkön paidan (kuvaa ei nyt ole kun kamerasta loppu akku :/) ja seppälästä vielä Wet n wild:in kynsilakan sävyä I red a good book. Mikä sopii muhun, kun oon tällänen lukutoukka :D tykkään tosta tosi paljon ja poikaystäväkin sano, että tää on seksikkään väristä!
Googlesta


Voi paska! Ulkona näyttäis satavan ja mun pitää pyöräillä kaverille. Pitää auttaa valitsemaan hautajaisvaatteet, ja muutenkin on kiva nähä, kun ei olla pitkiin aikoihin oikein ehitty näkeen kunnolla.


   

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tyttömusaa

Mulla on nyt joku tyttömusa kausi. :D Aattelin nyt tähän tehä jonkinlaisen listan.  Eli:

Natasha Bedingfiel - Unwritten ja pocketful of sunshine
Natalie Impruglia - Torn
Pink - True love, Just give me a reason ja i dont believe you (monia muitakin kyllä)
Sia - I go to sleep, breathe me, my love
Ttosin näiden lisäks oon kyllä kuunnellu mm. Eminemiä ja Linkin Parkia..

Pitäis pakata kamat ja lähtee polkemaan kaupunkiin. Aattelin käydä shoppailemassa mm. kalenterin ja voisin käydä katsomassa/sovittamassa tätä h&m:llä:


 Banneri taitaa olla jättisuuri, pahoittelen! Korjaan sen kun ehdin nyt on pakko lähteä! :/

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Keskiviikko.. huoh

Ihan ekaksi haluan pahoitella (jos tätä nyt joku lukee?)  kun en ehdi kirjotella kovin usein.  Oon viikonloput yleensä poikaystävällä, enkä siellä viitti kirjotella. Viikolla sitten yritän ehtiä. Vaikka lähinnä mä tätä itselleni kirjotan, vähän ku päiväkirjaa.

mulla on ollu nyt hommana roudata ja pinota polttopuut liiteriin (ne ei kaikki edes mahdu sinne. Tässä on vaan se huono puoli, että mulla hajoo selkä. Ensin kumartelet nostelemaan ne puut kottikärryihin. Roudaat painavat kottikärryt liiterille. Kumartelet nostamaan puut kärryistä pinoon. Samaa kaavaa oon nyt toistanut pari viikkoa. :/ ice power kylmägeeli onneksi auttaa jonkun verran :)


Viikonloppu oli ihan mahtava. Käytiin poikaystävän kanssa ensin perjantaina shoppailemassa mulle uudet farkut ja sitten käytiin vielä illalla katsomassa Deppin uusin, The Lone Ranger.  Oli kyllä hyvä, suosittelen. Sai nauraa, eikä juoni ollu ennalta-arvattava. Parissa kohtaa Depp kyllä muistutti erehdyttävästi Jack Sparrowta mutta ei sekään haitannut loppujen lopuksi :D Lauantai vietettiin kaverin mökillä, mustikkapiirakkaa leipoen, saunoen ja uiden.

Sunnuntaina poikkis kokkaili meille tällästä texmex tyylistä herkkua johon tuli mm. sipulia, valkosipulia, jauhelihaa, tomaattimurskaa, paseerattua tomaattia, papuja,herne-maissi-paprikaa, riisiä ja mausteita. Kokiksen ja raejuuston kanssa ihan täydellistä <3

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pikkuserkun rippijuhlat

Lauantaina oli tosiaan yhden mun pikkuserkun rippijuhlat ja niiden takia tuli käytyä kirkossa pitkästä aikaa. Ei kyllä oo mun juttu. Ei mulla mitään sitä vastaankaan kyllä ole. Mä en vaan jaksais istua paikoillani tekemättä mitään ja kuunnella, kun joku puhuu asioista jotka ei sillä tavalla mua kiinnosta. Nytkin selailin virsikirjan ainakin viis kertaa läpi, kävin kännykällä facessa, kirjotin tekstarin ja lopun ajan seurasin mun vieressä istuneen miehen kameran näytöstä millasia kuvia hän otti. :D Huomasin kyllä faijastakin, että ei ollu senkään lempimesta :D  Itse juhliin ei jaksettu lähteä, eikä osoitekaan ollut ihan selvillä, vaan annettiin lahja kirkolla ja toivotettiin onnea.
Kirkon pihalta



Loput viikonlopusta meni poikaystävällä, katottiin kaks paranormal activityä, käytiin mäkkärissä sunnuntai aamuna ja kierreltiin hetki kaupungilla, kun oli niin hyvä ilma. yks asia kyllä alko ärsyttää. Miks hitossa pitäis maksaa euro, jos haluais käydä vessassa. Mä yritän aina etsiä ilmasen vessan kauppakeskuksissa ym.   Nytkin jätin euron maksamatta ja kärvistelin sen aikaa, että lähdettiin pyöräileen poikaystävälle ja kun sopiva metikkö tuli vastaan, käytiin siellä :D 



Mitäs jännää teidän viikonloppuihin kuului?

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Pocketful of sunshine

Kuten otsikostakin käy ilmi, Natasha Bedingfieldin biisi on mun ehdoton lemppari tällä hetkellä. Voin kuunnella sen monta kertaa putkeen kyllästymättä. Onko kellään muulla tälläsiä biisejä? 

Muutenkin nyt on ollu hyvä fiilis vaikkakin ihmeellinen jatkuva väsymy vaivaa. Tänäänkin nukuin puol kymmeneen vaikka menin yhentoista aikoihin nukkumaan. Oon syöny rautatablettejakin, jos johtuis siitä mut en tiiä. ehkä tää menee ohi. Harmittaa vaan kun pitäis lukee hissaa ja matikkaa, mut väsyttää niin ettei mihinkään jaksa keskittyä.  

Laitan tähän viime keskiviikkona lenkillä napsimani auringonlasku kuvat ja sit meen niitten koulukirjojen pariin. Vaikka ei yhtään huvittais niin pakko. Onneks mulla on ees sipsiä lohduttamassa.